Nuorten huumekuolemat lisääntyneetNuorista vainajista löytyy yhä useammin huumeita.
Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan viime vuonna huumeita löytyi runsaasta 120:stä 15-29-vuotiaana kuolleesta, kun edellisvuonna määrä oli runsaat 20 pienempi.
Huumelöydöksestä huolimatta nuorten kuolinsyy voi olla muukin kuin huumeet. Laitoksen johtajan, professori Erkki Vuoren mukaan varsinaisia myrkytyksiä huumeisiin liittyvistä kuolemista oli noin puolet.
- Myrkytykseen kuolleiden lisäksi oli muun muassa liikenneonnettomuuksissa kuolleita, henkirikosten uhreja ja esimerkiksi korkeilta paikoilta pudonneita. Niistä on mahdoton sanoa, ovatko ne varsinaisia huumekuolemia. Jos ihminen ajaa kolarin huumeiden vaikutuksen alaisena, niin voidaan tietysti kysyä, onko se huumeiden aiheuttama vai ei, Vuori pohti tiistaina.
Usein monia eri aineita Yleisimpiä vainajista löydettyjä huumeita olivat kannabis, buprenorfiini ja amfetamiinit. Vuoren mukaan on tyypillistä, että yhdestä vainajassa on useita eri huumeita.
- Suomalaiselle käytölle on tyypillistä, että sama ihminen käyttää lääkkeitä, alkoholia ja eri huumausaineita. Suomalaiset eivät käytä vain yhtä tiettyä huumetta, vaan kaikkea, mitä on saatavilla, Vuori sanoo.
Nuorimmat vainajat 17-vuotiaita Kaikkiaan huumeita löytyi viime vuonna 231 vainajasta, mikä sekin on huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoren mukaan varsinkin lääkkeiden huumeidenkaltaiseen käyttöön liittyvät kuolemat ovat kasvussa.
- Nykyisin kuolemissa on paljon sitä, että lääkkeistä ja lääkeaineista on etsitty huumausainevaikutusta. Sen aiheuttamat kuolemat ovat nykyisin paljon yleisempiä kuin esimerkiksi heroiinin, joka aiheuttaa ihan muutaman kuoleman vuodessa.
Suurin osa huumausaineisiin liittyvistä kuolemista sattui alle 30-vuotiaille. Nuorimmat kuolleista olivat viime vuonna 17-vuotiaita poikia.
Ensi viikolla eri puolilla Suomea järjestetään tilaisuuksia, joissa muistetaan huumeisiin kuolleita nuoria. Esimerkiksi Helsingissä tilaisuus järjestetään jo yhdeksättä kertaa.
STT Lisätty: 10.12.08
Rakaabkii Saarnaa Diyaarad Kamida Shirkada British Airways oo Khal Khal & Naxdin Ku Timi Uutisoitu: 31.08.10, Lisätty: 31.08.10 11:35 Tyttö taisteli raiskaajaa vastaan Tampereella Uutisoitu: 30.08.10, Lisätty: 30.08.10 18:48 Sadat lapset sairastuivat porkkanasta - myyjille vankeutta hovissa Uutisoitu: 30.08.10, Lisätty: 30.08.10 18:39 Arsenal Iyo Chelsea Oo Dhulka Dhigay Blackburn Iyo Stoke City Uutisoitu: 29.08.10, Lisätty: 29.08.10 15:52 Horyaalka Ingiriiska oo sii kululaday Chellesa oo 7 gool ku jiidhay Aston Villa Uutisoitu: 28.03.10, Lisätty: 28.03.10 10:32 Kooxda Portsmouth oo ka ciyarta Premier League Ingiriiska oo xaraashaysa laacibiintii u ciyaari jirtay Uutisoitu: 24.03.10, Lisätty: 24.03.10 23:32 Laacibka Rooney iyo laacibka Messi Ayaa U Tartamaya Laacibka Qaarada Yurub Ee Sanadka Uutisoitu: 20.03.10, Lisätty: 20.03.10 15:26 Barnaamijyada Laanta Afka Somaaliga Uutisoitu: 20.03.10, Lisätty: 20.03.10 11:09 Real Madrid oo ka Hadhay Tartanka Horyaalada Yurub Uutisoitu: 12.03.10, Lisätty: 12.03.10 21:48 Manchester oo Mar Kale Cashir u Dhigay AC Milan Uutisoitu: 12.03.10, Lisätty: 12.03.10 21:43 Inter Milan iyo Chelsea oo ku kulmaaya ciyaaraha horyaalka Europe caawa 24/02/2010 Uutisoitu: 24.02.10, Lisätty: 24.02.10 21:13 Xarun dhaqameed loogu magac daray Abwaan Hadraawi oo lagaga dhawaaqay Hargeysa Uutisoitu: 20.02.10, Lisätty: 20.02.10 10:05 Horyaalka Kubadda Golf-ka Adduunka Tiger Woods Oo Raali Gelin Ka Bixiyey Gogol Dhaafkii Uu Sameeyey Uutisoitu: 20.02.10, Lisätty: 20.02.10 09:23 C/Salaan Caddaay Oo Markii Ugu Horeysay U Saftay Kooxda Manchester City Ee Dalka Ingiriiska. Uutisoitu: 10.02.10, Lisätty: 10.02.10 13:48 Ciyaaryahanka Caddaay iyo Wacdaraha Ciyaaraha Yurub Uutisoitu: 03.11.09, Lisätty: 03.11.09 10:14 Poliisit, missä turvavyöt? Uutisoitu: 22.10.09, Lisätty: 22.10.09 10:34 Nuori rattijuoppo ajoi kaiteeseen Espoossa Uutisoitu: 27.08.09, Lisätty: 27.08.09 11:50 Jacksonin äiti sai lasten tilapäisen huoltajuuden Uutisoitu: 22.07.09, Lisätty: 22.07.09 12:58 Huh, mitkä housut! (Obama) Uutisoitu: 22.07.09, Lisätty: 22.07.09 12:52 Roope voitti 150 000 Uutisoitu: 09.06.09, Lisätty: 09.06.09 15:46 Hovioikeus pidensi hiv-miehen tuomiota Uutisoitu: 05.06.09, Lisätty: 05.06.09 10:17 Cristiano Ronaldo jättämässä ManU:n? Uutisoitu: 28.05.09, Lisätty: 28.05.09 11:52 Venäjä: Anton sai kansalaisuuden, koska asui Venäjällä! Uutisoitu: 28.05.09, Lisätty: 28.05.09 11:50 Poliisi valvoo tehostetusti nuorten juopottelua Uutisoitu: 25.05.09, Lisätty: 25.05.09 13:26 Alaikäisten viinaostokset kuriin tehovalvonnalla Uutisoitu: 25.05.09, Lisätty: 25.05.09 13:25 Uhkauksista avioero Uutisoitu: 22.05.09, Lisätty: 22.05.09 18:30 Missä on Aurora, 16? Uutisoitu: 22.05.09, Lisätty: 22.05.09 18:24 Millaisia nuoria Eurooppa tarvitsee? Uutisoitu: 18.05.09, Lisätty: 18.05.09 14:21 “Ma Waxaanu Joognaa Meel Bilaa Rajo Ah Uutisoitu: 18.05.09, Lisätty: 18.05.09 10:38 Maahanmuuttovirasto on arvioinut Irakin turvallisuustilanteen uudelleen Uutisoitu: 14.05.09, Lisätty: 14.05.09 12:03 Työttömyydestä on tullut nuorten miesten ongelma Uutisoitu: 06.05.09, Lisätty: 06.05.09 19:22 Nuorten päihteiden käyttö vähentynyt Uutisoitu: 04.05.09, Lisätty: 04.05.09 08:30 Kielitodistukset tarkistetaan jo ennen käsittelyä Uutisoitu: 27.04.09, Lisätty: 27.04.09 09:24 Kansalaisuushakemusten jonotilannekatsaus, huhtikuu 2009 Uutisoitu: 27.04.09, Lisätty: 27.04.09 09:22 USA: Somalimerirosvot nuoria ja kokemattomia Uutisoitu: 14.04.09, Lisätty: 14.04.09 13:06 Pääsiäisen menoliikenne vilkkaimmillaan illalla Uutisoitu: 09.04.09, Lisätty: 09.04.09 08:10 Ministeri Holmlund: Maahanmuuttajanuorten hyvä kotoutuminen parantaa sisäistä turvallisuutta Uutisoitu: 31.03.09, Lisätty: 31.03.09 11:06 200 vuotta sitten - Suomen kansalaisuuden juurilla Uutisoitu: 30.03.09, Lisätty: 30.03.09 10:34 Putin-nuorten tiedotustilaisuus Finlandia-talossa peruttu Uutisoitu: 30.03.09, Lisätty: 30.03.09 10:32 Maahanmuuttoviraston tilastoanalyysit ilmestyivät Uutisoitu: 26.03.09, Lisätty: 26.03.09 08:47 Ainakin 17 kuollut lentoturmassa USA:ssa Uutisoitu: 23.03.09, Lisätty: 23.03.09 08:27 MTV3: Katainen patistaa nuoria töihin Uutisoitu: 16.03.09, Lisätty: 16.03.09 11:15 Xukuumadda Somaliland ayaa si kulul u cambaaraysay hadal dhawaan ka soo yeedhay dawladda Finland, Uutisoitu: 16.03.09, Lisätty: 16.03.09 10:11 Maahanmuuttajat Helsingin rikkaus Uutisoitu: 12.03.09, Lisätty: 12.03.09 13:43 Suomalaislaivasta löytyi kolme salamatkustajaa Uutisoitu: 10.03.09, Lisätty: 10.03.09 12:24 Kadonnut 17-vuotias tyttö löytyi Uutisoitu: 10.03.09, Lisätty: 10.03.09 12:20 Missä on Sonya, 17? Uutisoitu: 09.03.09, Lisätty: 09.03.09 11:16 Suomeen lumikourusta nuorten MM-pronssia Uutisoitu: 09.03.09, Lisätty: 09.03.09 11:10 Finland opened diplomatic relations with Djibouti Uutisoitu: 04.03.09, Lisätty: 04.03.09 18:20 Nuorten riita päättyi puukoniskuihin Tampereella Uutisoitu: 02.03.09, Lisätty: 02.03.09 14:50 Kansalaisuusilmoituspäätöksessä voi näkyä vanha nimi Uutisoitu: 02.03.09, Lisätty: 02.03.09 12:11 Uhkausviesti pilasi koulupäivän Uutisoitu: 26.02.09, Lisätty: 26.02.09 18:13 Poliisia epäillään sakkorahojen varastamisesta Uutisoitu: 26.02.09, Lisätty: 26.02.09 18:10 3-vuotias tyttö eli kuin koira Uutisoitu: 26.02.09, Lisätty: 26.02.09 18:09 Työntekijän oleskelulupahakemus kannattaa jättää ajoissa Uutisoitu: 26.02.09, Lisätty: 26.02.09 08:59 Karkotukset mediassa sata vuotta sitten Uutisoitu: 23.02.09, Lisätty: 23.02.09 10:58 Karkotettu somali: Somalimaa on kieltänyt jäämästä alueelleen Uutisoitu: 17.02.09, Lisätty: 17.02.09 11:51 "Päivähoito on kriisiytymässä" Uutisoitu: 10.02.09, Lisätty: 10.02.09 17:40 Kansalaisuushakemusten jonotilannekatsaus, helmikuu 2009 Uutisoitu: 09.02.09, Lisätty: 09.02.09 10:05 Nuorten maahanmuuttajien koulutustarve kasvaa Uutisoitu: 05.02.09, Lisätty: 05.02.09 08:45 Lapsiasiavaltuutettu kiirehtii päihdeäitityöryhmän ehdotusten toimeenpanoa Uutisoitu: 02.02.09, Lisätty: 02.02.09 15:22
Uutisoitu: 02.02.09, Lisätty: 02.02.09 15:19 Kansalaisuushakemusten jonotilannekatsaus, tammikuu 2009 Uutisoitu: 02.02.09, Lisätty: 02.02.09 15:14
Uutisoitu: 02.02.09, Lisätty: 02.02.09 15:14, muokattu: 02.02.09 15:16 Aseluvan Kauhajoella myöntäneelle poliisille syyte Uutisoitu: 27.01.09, Lisätty: 27.01.09 18:49 Lastensa rahat kavaltaneelle äidille ehdollista Uutisoitu: 27.01.09, Lisätty: 27.01.09 18:42 Saana Hyttinen paransi jälleen nuorten Suomen ennätyspisteitä Uutisoitu: 26.01.09, Lisätty: 26.01.09 09:41 Kansalaisuushakemusten käsittely nopeutuu Uutisoitu: 22.01.09, Lisätty: 22.01.09 18:16 Maahanmuuttajille töitä Yhteisvastuukeräyksellä Uutisoitu: 22.01.09, Lisätty: 22.01.09 17:44 11-vuotiaat helsinkiläiset Uutisoitu: 21.01.09, Lisätty: 21.01.09 14:17 Tiedote 2/2009 Uutisoitu: 21.01.09, Lisätty: 21.01.09 11:43, muokattu: 21.01.09 11:44 Saana Hyttiselle myös nuorten pisteiden Suomen ennätys Uutisoitu: 19.01.09, Lisätty: 19.01.09 12:36 Maahanmuuttajat pitävät Suomen siistinä Uutisoitu: 15.01.09, Lisätty: 15.01.09 09:18 Pikkulasten ruokavalio edelleen huonolla tolalla Uutisoitu: 14.01.09, Lisätty: 14.01.09 18:16 Sosiaali- ja terveysalalle valmistava koulutus maahanmuuttajille (soteVALMA) Uutisoitu: 12.01.09, Lisätty: 12.01.09 09:57, muokattu: 12.01.09 09:57 Nuorten MM: Suomen toivo mureni voittomaalikilpailuun Uutisoitu: 12.01.09, Lisätty: 12.01.09 09:49 Nuori suomalaismiljonääri kuoli Thaimaassa Uutisoitu: 08.01.09, Lisätty: 08.01.09 10:05 Nuorisojoukko nujakoi poliisin kanssa Vantaalla Uutisoitu: 05.01.09, Lisätty: 05.01.09 13:10 Nuori, taisi mennä tämäkin uutinen ohi Uutisoitu: 11.8.2008, Lisätty: 05.01.09 12:14, muokattu: 05.01.09 12:15 Nuoret hyökkäsivät vartijan kimppuun metroasemalla Uutisoitu: 03.01.09, Lisätty: 04.01.09 16:07 Nuoret hyökkäsivät maahanmuuttajien kimppuun Uutisoitu: 02.01.09, Lisätty: 04.01.09 16:07 Ryöstäjät uhkasivat myyjää veitsellä Lahdessa Uutisoitu: 03.01.09, Lisätty: 03.01.09 12:51 Nuorten MM: Venäjä kuritti Suomen puolustusta Uutisoitu: 30.12.08, Lisätty: 30.12.08 18:31, muokattu: 31.12.08 08:46 Kaksi nuorta somalimiestä karkotetaan Uutisoitu: 23.12.08, Lisätty: 29.12.08 09:03, muokattu: 29.12.08 09:04 12-vuotias tyttö pelasti sisaruksensa Uutisoitu: 22.12.08, Lisätty: 29.12.08 09:02 Nuorten miesten mielenterveys syyniin jo ennen kutsuntoja Uutisoitu: 22.12.08, Lisätty: 29.12.08 09:00 Nuorten huumeiden käyttö ja autovarkaudet vähenivät Uutisoitu: 11.11.08, Lisätty: 23.12.08 10:27 Monikulttuurisuus Uutisoitu: 19.12.08, Lisätty: 19.12.08 10:13 Lasten ja nuorten hyvinvointia tutkitaan Suomen Akatemian tuella Uutisoitu: 17.12.08, Lisätty: 17.12.08 08:53, muokattu: 17.12.08 08:53 Teini-ikäisten masennus lisää nuorten päihdeongelmia Uutisoitu: 21.10.08, Lisätty: 10.12.08 14:26 Nuorten alkoholinkäyttö lisääntynyt Uutisoitu: 27.09.08, Lisätty: 10.12.08 14:25 Nuorten aikuisten mielialahäiriöt lisääntyneet selvästi Uutisoitu: 12.10.08, Lisätty: 10.12.08 14:24 Nuorten huumekuolemat lisääntyneet Uutisoitu: 28.10.08, Lisätty: 10.12.08 14:21 Perhesidehakemusten määrä kasvoi vuonna 2007 lähes kolminkertaiseksi Lisätty: 10.12.08 12:10
|
Nuorten tieto- ja neuvontapavelut verkossa:
OULUN LÄÄNI
LÄNSI SUOMEN LÄÄNI
Keski-Pohjanmaan nuorten tieto- neuvontapalvelut verkossa, www.kenuti.fi
Österbottens ungdomsportal - Pohjanmaan nuorisoportaali, www.decibel.fi
ITÄ-SUOMEN LÄÄNI
ETELÄ-SUOMEN LÄÄNI
|